Taidemenu täynnä yllätyksiä

Kasarmitorin kesässä on mahdollisuus nauttia taideohjelmasta, jota esitetään kesän aikana yli 300 taiteen ja kulttuurin ammattilaisen voimin. Mukana on mm. katusoittoa, sirkusta, salaisia sarjakuvia, nykytanssia, teatteria, klassista musiikkia, etnoa, jazzia ja poppia niin tuttujen kuin vielä tuntemattomampienkin helsinkiläisten artistien esittämänä. Torilla kuullaan myös erilaisia spoken word -tulkintoja legendaarisesta Merisäästä. Sunnuntaisin Kasarmitorilla on ohjelmaa erityisesti lapsiperheille. (Ohjelma järjestetään säävarauksella.)

Elokuun ohjelma:

Koko perheen sunnuntai 1.8. 

Terassialue ja kesäkadut 
11–14 Valtteri Raekallio Corp: Uraanilampun valoa – tanssielämyksiä

Taideterassi
12–14 Vieno Motors: Boatman`s pique-nique: Taiteilijat loihtivat kasveista ja löytötavarasta puettavia asetelmia yleisön silmien edessä. Rohkeat ja onnekkaat voivat myös saada matkaansa villit kukitukset!
15.30–16.00 Merisää: Rosanna Fellman (på svenska)

Maanantai 2.8. 

Taideterassi
10–10.30 Fimu ry:n aamujumppa: Kizombaa kevyesti, ohjaaja Yoanki Téran Bacallao
18–19 Stig

Terassialue ja kesäkadut 
16–19 Katupiirtäjä Aino Sutinen

Tiistai 3.8.

Kesäkadut
16.30–17.30 Katusoittoa: Mikko Karhula

Keskiviikko 4.8.

Kesäkadut
11.30–12.30 Katusoittoa: Mikko Karhula

Torstai 5.8.

Taideterassi
16.15–16.45 Huomiset-puheohjelmasarja: Long Play – Mitä fiktio ja journalismi kertovat ympäristönmuutoksesta? Keskustelu tulkataan viittomakielelle.
17–17.30 Merisää: Elsa Tölli ja Sini Jussila
18–19 Kasarmitorin kesän nousevat nimet: Antti Pouta

Perjantai 6.8.

Taideterassi
11–11.30 Merisää: Elsa Tölli ja Sini Jussila
11:30–12:30 Kevyesti päivällä perjantaisin: Ina Forsman Duo

Terassialue ja kesäkadut
14-17 Compañía Kaari & Roni Martin: flamencoelämyksiä

Lauantai 7.8.

Taideterassi HUOM! Ohjelma peruttu huonon sään vuoksi.
17–17.30 Merisää: Elsa Tölli ja Sini Jussila
18–19.30 Blues-ilta: Charlotta Curves & Helge Tallqvist Band

Terassialue ja kesäkadut
12–13 Tanssiteatteri Tsuumi: Improvisoidut iltamat

Koko perheen sunnuntai 8.8.

Taideterassi
10–13 ja 14–17 Taiteilijat tekevät hävikkikukista ja –kasveista kukkaseppeleitä ja –rannekkeita Tove Janssonin syntymäpäivän 9.8. hengessä. Seppeleitä jaetaan onnekkaille.

Terassialue ja kesäkadut
11–14 Simeoni Juoperi & co: katutanssielämyksiä
11–14 Belenos Group of Arts liikkuva teos Ikaros hurmaa kaikenikäiset katsojat

Maanantai 9.8.

Taideterassi
10–10.30 Fimu ry:n aamujumppa: Rumba a lo Cubano, ohjaaja Pedro Felix Torres

Kesäkadut
16.30–17.30 Katusoittoa: Ilari Kauppi

Tiistai 10.8.

Kesäkadut
11.30–12.30 Katusoittoa: Ilari Kauppi

Keskiviikko 11.8.

Taideterassi
16–17 Afterwork på svenska: Jazz med Maja Mannila & Johannes Granroth
18 Blues-ilta: Charlotta Curves & Helge Tallqvist Band

Terassialue ja kesäkadut
14–18 Lähitaikuutta: Robert Jägerhorn

Torstai 12.8.

Kesäkadut
11.30–12.30 Katusoittoa: Leo
14–15 Ilkka Arola & Esko Grundström

Taideterassi
16.15–16.45 Huomiset-puheohjelmasarja: Nuoren Voiman Liitto. Kotimaisen kirjallisuuden tulevaisuus. Keskustelu tulkataan viittomakielelle.
17–17.30 Merisää: Kirsi-Marja Moberg
18–19 Antti Ketonen akustisesti

Kesäkadut
16–19 Katupiirtäjä Aino Sutinen

Perjantai 13.8.

Taideterassi
17–17.30 Merisää: Kirsi-Marja Moberg
18–19 Kasarmitorin kesän nousevat nimet: Hassan Maikal

Terassialue ja kesäkadut
11.30–12.30 Katusoittoa: Leo
14–17 Cris af Enehielm & Chekhov Machine Company: tanssia, liikettä, elävää musiikkia ja improvisaatiota.

Lauantai 14.8.

Terassialue ja kesäkadut
14–17 Cris af Enehielm & Chekhov Machine Company: tanssia, liikettä, elävää musiikkia ja improvisaatiota.

Taideterassi
13.30-14 Sini Jussila & Willie Budsko
17–17.30 Merisää: Kirsi-Marja Moberg
18–19.30 Blues-ilta: Erja Lyytinen Acoustic Trio

Koko perheen sunnuntai 15.8.

Taideterassi
10-18 Urban Art: Taidelokit
Taiteilijat työstävät vanerista leikattuja lokkeja. Päivän aikana lokit jaetaan satunnaisille torivieraille.

Terassialue ja kesäkadut
11–14 Cris af Enehielm & Chekhov Machine Company: tanssia, liikettä, elävää musiikkia ja improvisaatiota.
11–14  Hupsansaan viherkeidas ja take away -yllätyspusseja

Heinäkuun ohjelma:

Torstai 1.7. 

Terassialue ja kesäkadut
10–18 Salaiset sarjakuvat: Joonas Rinta-Kanto 

Taideterassi
17–17.30 Merisää: Dxxxa D 
18–19 Mira Luoti Duo 
19–22 Pride: Club La Persé 

Perjantai 2.7.

Taideterassi
17–17.30 Merisää: Dxxxa D 
18–19 Kasarmitorin kesän nousevat nimet: Markus Perttula 
19–22 Pride: DJ Haimlich ja DJ Fanny 

Lauantai 3.7. 

Taideterassi
11–11.30 Merisää: Dxxxa D 
12–13 Maailman musiikin keskus Kasarmitorin kesässä! Taija Robalta  

Koko perheen Pride-sunnuntai 4.7.

Taideterassi
10–13 Sateenkaarevia elämyksiä koko perheelle: Vertanen x Virtanen, Sirkus Magenta, Maimu Brushwood ja Mimi & Kuku

Maanantai 5.7.2021  

Taideterassi 
10–10.30 Fimu ry:n aamujumppa: Capoeira -venyttelyä Brasiliasta, ohjaaja Mestre Pium
18–19 Laura Närhi Duo

Terassialue ja kesäkadut
16–19 Katupiirtäjä Miro Keinänen 

Tiistai 6.7.  

Kesäkadut 
16.30–17.30 Katusoittoa: Titi Tuhatmieli: Sara Ritala

Keskiviikko 7.7.  

Taideterassi
10–10:40 Keskiviikon barokkiaamut: Suomalaisen barokkiorkesterin alttoviulutrio – Madrigaaleja ja muuta musiikkia

Kesäkadut
11.30–12.30 Katusoittoa: Titi Tuhatmieli: Sara Ritala

Torstai 8.7.  

Terassialue ja kesäkadut
12–16 & 17.30–20 Paritanssielämyksiä: Maylevis Borrega & Yasser Sarria Terry sekä Soila La Canela & Lazaro Torres   

Taideterassi 
16.15–16.45 Huomiset-puheohjelmasarja: You Tell Me Collective. Kenelle tulevaisuuden kaupunkia suunnitellaan? Keskustelu tulkataan viittomakielelle.
17–17.30 Merisää: Aatos Ketvel 

Perjantai 9.7. 

Taideterassi
11–11.30 Merisää: Aatos Ketvel 
12–13 Kevyesti päivällä: Duo Aili Ikonen & Antti Kujanpää 

Terassialue ja kesäkadut
14–17 Ima Iduozee: Tanssielämyksiä – Imose Iduozee and crew & Alen Nsambu

Lauantai 10.7.

Terassialue ja kesäkadut
13–16 Ima Iduozee: Tanssielämyksiä – Imose Iduozee and crew & Alen Nsambu
13-16 Sophia Wekesa & Maailman normaaleimmat tyypit: Tanssielämyksiä

Taideterassi
17–17.30 Merisää: Aatos Ketvel 
18–19.30 Blues-ilta: Frim Fram Duo  

Koko perheen sunnuntai 11.7.

Terassialue ja kesäkadut

11–14 Ima Iduozee: Tanssielämyksiä – Yasmin Janatuinen & Alen Nsambu

11–14 Sophia Wekesa & Maailman normaaleimmat tyypit: Tanssielämyksiä

Maanantai 12.7. 

Taideterassi
10–10.30 Fimu ry:n aamujumppa: Soft-Zumba, ohjaaja Welinton Jimenez de Leon

Kesäkadut
16.30–17.30 Katusoittoa: Antti Untamala

Tiistai 13.7.

Kesäkadut
11.30–12.30 Katusoittoa: Antti Untamala

Keskiviikko 14.7.

Taideterassi
10–10.40 Keskiviikon barokkiaamut: Suomalaisen barokkiorkesterin kamariyhtye – Mozart ja Itämeri
16.30–18 Afterwork på svenska: Från kust till kust – En musikalisk resa i hjärta, själ och natur med Jannike Sandström & Niklas Rosström

Terassialue ja kesäkadut
12-15 Sophia Wekesa & Maailman normaaleimmat tyypit: Tanssielämyksiä
14–18 Lähitaikuutta: Robert Jägerhorn

Torstai 15.7.

Terassialue ja kesäkadut
16–19 Katupiirtäjä Miro Keinänen

Taideterassi
17–17.30 Merisää: Juho Liira
18–19 Katri Ylander Duo

Perjantai 16.7.

Terassialue ja kesäkadut
14–17 Red Nose Company: Tour de Helsinki-Tokio – Katuteatteria, klovneriaa ja miimistä urheilua

Taideterassi
17–17.30 Merisää: Juho Liira
18–19 Kasarmitorin kesän nousevat nimet: Joku Iiris

Lauantai 17.7.

Taideterassi
11–11.30 Merisää: Juho Liira
12–13 Maailman musiikin keskus Kasarmitorin kesässä! Rebetinkatu

Terassialue ja kesäkadut
14–17 Red Nose Company: Tour de Helsinki-Tokio – Katuteatteria, klovneriaa ja miimistä urheilua

Koko perheen sunnuntai 18.7.

Taideterassi
11 & 13 Mimmit – konsertit suomeksi ja ruotsiksi

Terassialue ja kesäkadut
11–14 Red Nose Company: Tour de Helsinki-Tokio 
11–14 Race Horse Company: Laukkaavat hepat 
11–14  Hupsansaan viherkeidas ja take away -yllätyspusseja
11–14 Lähitaikuutta: Robert Jägerhorn

Maanantai 19.7.

Taideterassi
10–10.30 Fimu ry:n aamujumppa: Rento kesäjooga, ohjaaja Anna Kajava
18–19 Jesse Kaikuranta soolo

Terassialue ja kesäkadut
16–19 Katupiirtäjä Siru Tirronen

Tiistai 20.7.

Kesäkadut
16.30–17.30 Katusoittoa: Dimitri Keiski

Keskiviikko 21.7.

Taideterassi
10–10.40 Keskiviikon barokkiaamut: Suomalaisen barokkiorkesterin kamariyhtye – Haydn ja Mozart

Kesäkadut
11.30–12.30 Katusoittoa: Dimitri Keiski

Torstai 22.7.

Terassialue ja kesäkadut
10–18 Salaiset sarjakuvat: Milla Paloniemi
12–16 & 17.30–20 Paritanssielämyksiä: Maylevis Borrega & Yasser Sarria Terry sekä Soila La Canela & Lazaro Torres  

Taideterassi
16.15–16.45 Huomiset-puheohjelmasarja: Nuorgamin ja Haimilan kerhotalo – Tekijyys ja representaatio. Keskustelu tulkataan viittomakielelle.
17–17.30 Merisää: Tapani Rinne & Harri Hertell

Perjantai 23.7.

Terassialue ja kesäkadut
12–19 Balettielämyksiä: tanssija Anni Jokimies ja saksofonisti Axel Kalland sekä tanssijat Konsta Roos ja Katariina Luukas

Taideterassi
15–16 Kevyesti päivällä: Emilia Sisco
17–17.30 Merisää: Tapani Rinne & Harri Hertell

Lauantai 24.7.

Terassialue ja kesäkadut
11–18 Balettielämyksiä: tanssija Anni Jokimies ja saksofonisti Axel Kalland sekä tanssijat Konsta Roos ja Katariina Luukas
14–16 Duo Risa: Tanssia ja pari-akrobatiaa

Taideterassi
18–19.30 Blues-ilta: Dr. Helander & Mika Railo feat. Bluesministeri Esa Kuloniemi

Koko perheen sunnuntai 25.7.

Taideterassi
10–18 Urban Art: Taidelokit. Taiteilijat työstävät vanerista leikattuja lokkeja. Päivän aikana lokit jaetaan satunnaisille torivieraille.

Terassialue ja kesäkadut
10–18 Balettielämyksiä: Minna Tervamäki
11–14 Lähitaikuutta: Robert Jägerhorn

Maanantai 26.7.

Taideterassi
10–10.30 Fimu ry:n aamujumppa: Rauhallinen venyttely, ohjaaja Nathaly Gómez

Keskiviikko 28.7.

Taideterassi
10–10.40 Keskiviikon barokkiaamut: Suomalaisen barokkiorkesterin trio – Händelsbanken
16–17 Afterwork på svenska: Vågspel – ur Lasse Mårtensons notbok med Pentti Hildén & Annika Gummérus-Putkinen

Terassialue ja kesäkadut
14–18 Lähitaikuutta: Robert Jägerhorn

Torstai 29.7.

Terassialue ja kesäkadut
16–19 Katupiirtäjä Siru Tirronen

Taideterassi
16.15–16.45 Huomiset-puheohjelmasarja: Artpod – Millaiset kysymykset taiteentekijöitä puhututtavat huomisessa ja miksi. Keskustelu tulkataan viittomakielelle.
17–17.30 Merisää: Rosanna Fellman (på svenska)
18–19 Pauliina Kokkonen Duo

Perjantai 30.7.

Terassialue ja kesäkadut
14–17 Valtteri Raekallio Corp: Uraanilampun valoa – tanssielämyksiä

Lauantai 31.7.

Taideterassi
11–11.30 Merisää: Rosanna Fellman (på svenska)
12–13 Maailman musiikin keskus Kasarmitorin kesässä! Nemat, Isa and Loica

Terassialue ja kesäkadut
14–17 Valtteri Raekallio Corp: Uraanilampun valoa – tanssielämyksiä

Kesäkuun ohjelma:

Torstai 17.6.

Taideterassi
17–17.30 Merisää: Joska Josafat

Perjantai 18.6.

Kesäkadut ja terassialue
10–18 Salaiset sarjakuvat: Aiju Salminen

Taideterassi
17–17.30. Merisää: Joska Josafat
18–19 Kasarmitorin kesän nousevat nimet: Aurora

Lauantai 19.6.

Taideterassi
11–11.30 Merisää: Joska Josafat
12–13.30 Maailman musiikin keskus Kasarmitorin kesässä! Ramithawi

Kesäkadut ja terassialue
14–17 Cirko: Sirkuselämyksiä

Koko perheen sunnuntai 20.6

Kesäkadut ja terassialue
11–14 Cirko: Sirkuselämyksiä ja lähitaikuutta
11–14 Hupsansaan take away -yllätyspusseja lapsille

Tiistai 22.6.

Taideterassi
15–16.15 Asiantuntijapaneeli: Urheilu politiikan pelikenttänä

I paneeli: Urheilun valtapolitiikka
Jan Vapaavuori, pormestari, Suomen olympiakomitean puheenjohtaja
Sari Essayah, kansanedustaja, Kansainvälisen olympiakomitea KOK:n jäsen
Tuomas Forsberg, johtaja, Helsingin yliopiston tutkijakollegium

II paneeli: Urheilu, ihmisoikeudet ja etiikka
Kati Lehtonen, erikoistutkija, Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö Likes
Kaari Mattila, pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto
Riku Riski, jalkapalloilija

Kesäkadut
16.30–17.30 Katusoittoa: Joska Josafat & Valtteri Bruun

Keskiviikko 23.6.

Kesäkadut
11.30-12.30 Katusoittoa: Joska Josafat & Valtteri Bruun

Perjantai 25.6.

Taideterassi
12–13 Kevyesti päivällä: Emma Salokoski & Johanna Juhola

Lauantai 26.6.

Taideterassi
18–19.30 Blues-ilta: Lena & The Slide Brothers

Maanantai 28.6.

Kesäkadut
16.30–17.30 Katusoittoa: Joose Ojala & Helena Taskila

Taideterassi
19–22 Pride: DJ’t Yeboyah & Wekesa

Tiistai 29.6.

Taideterassi
19–22 Pride: DJ Awa

Keskiviikko 30.6.

Taideterassi
19–22 Pride: MILK dj’s (Mr.A & Janne X)