18.06.2021
18.6.2021 | Helsinki-päivänä 12.6. avautunut Kasarmitorin kesä houkutteli heti avausviikonloppuna lähes 7000 hyvän ruoan ja juoman ystävää terassille. Kesäisten makuelämysten lisäksi Kasarmitorille katetaan upea taidemenu, jossa on mukana yli 300 taiteen ja kulttuurin ammattilaista.
– Oli todella ihanaa katsoa, kun ihmisiä alkoi avauspäivänä saapua uteliaina paikalle ja kuinka he ottivat torin omakseen, nauttivat ravintoloiden antimista, ohjelmanumeroista ja toistensa kohtaamisesta. Hieman ehkä syrjäisenäkin pidetty Kasarmitori on todellakin löydetty! iloitsee Kasarmitorin kesän organisoinnista vastaavan Helsingin Leijona Oy:n kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer.
7000 asiakkaan lisäksi torin ympäristö ja kesäkadut keräsivät paljon myös yleisfiilistelijöitä. Vaikka väkeä oli paljon, tilaa oli kaikille, eikä ruuhkaa syntynyt. Koronaturvallisuus on otettu huomioon lähtökohtaisesti jo koko terassi- ja katukokeilualueen suunnittelussa. Pöytien etäisyydet, käsienpesupisteet ja jonotussuunnat on mietitty tarkasti.
Ruoka- ja juomaelämysten lisäksi Kasarmitorin kesässä on mahdollisuus nauttia taideohjelmasta, jota esitetään kesän aikana yli 300 taiteen ja kulttuurin ammattilaisen voimin. Mukana on mm. katusoittoa, sirkusta, salaisia sarjakuvia, nykytanssia, teatteria, klassista musiikkia, etnoa, jazzia ja poppia niin tuttujen kuin vielä tuntemattomampienkin helsinkiläisten artistien esittämänä. Torilla kuullaan myös erilaisia spoken word -tulkintoja legendaarisesta Merisäästä. Sunnuntaisin Kasarmitorilla on ohjelmaa erityisesti lapsiperheille.
– Toivomme, että Kasarmitorin kesä voi omalta osaltaan luoda elinvoimaa koronasta kärsineille ravintola-, tapahtuma- ja kulttuurialoille ja palauttaa sekä helsinkiläisten että matkailijoiden luottamusta aktiiviseen kaupunkielämään ja turvallisiin kohtaamisiin, sanoo Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Mari Männistö.
Juhannusta kaupungissa viettäville Kasarmitorin kesä tarjoaa oivallisen juhlapaikan kukkaseppeleineen ja kesäherkkuineen. Esimerkiksi juhannusaattona klo 12-13 terassin lavalla esiintyy Emma Salokoski & Johanna Juhola.
Juhannuksen jälkeisellä viikolla Kasarmitori toimii Priden virallisena jatkopaikkana. Tuolloin arki-iltojen musiikista vastaavat suositut DJ:t, kuten Yeboyah & Wekesa ja Awa. Sunnuntaina 4.7. luvassa on Sateenkaarevia elämyksiä koko perheelle.
– Kesäkuussa aloitamme ohjelman vielä varovaisesti ja tunnustelemme yhdessä taiteilijoiden kanssa miten tori ja kesäkadut toimivat yleisön terveysturvalliseen kohtaamiseen. Mutta mikäli koronatilanne sallii, heinä-elokuu tulee olemaan Kasarmitorilla oikea kulttuurikesä! lupaa Kasarmitorin kesän ohjelmatuottaja Tiina Laukkanen.
Kasarmitorin kesän taidemenu julkaistaan kuukausi kerrallaan osoitteessa https://toriterassit.hel.fi/ohjelma/
*Ensimmäisen viikon kysytyimmät kysymykset:
1. Ovatko koiratkin tervetulleita terassille? Kyllä! Heille on myös omat juoma-astiat torilla.
2. Onko terassilla jättiscreenejä urheilun seuraamiseen? Ei. Kasarmitori on screenivapaa alue – keskitymme ruokaan, juomaan ja taiteeseen.
3. Saako terassilta myös aamupalaa? Kyllä. Terassi aukeaa klo 9 ja useammastakin kojusta saa kesäisiä aamiaisia.
Kasarmitorin kesä:
Avoinna joka päivä 12.6.– 15.8. klo 9–23
13 ravintola-alan toimijaa
yli 300 taiteen ja kulttuurin ammattilaista
560 asiakaspaikkaa
950 metriä Helsingin rautatieasemalta
Kesäkatukokeilut: Kasarmikatu ja Pohjoinen Makasiinikatu
#kasarmitorinkesä
toriterassit.hel.fi
Kasarmitorilla mukana olevat ravintolat:
Ravintola Penny
St. George Bakery & Krog Roba
Fisken på Disken
Farouge
Vin-Vin & Story
Finnjävel
Pompier Espa
Tacotita & Linna Burgers and Coffee
Baobao
Yeastie Boi
Pasta Bar by Locanda Scappi
LILY LEE XIAOCHI
Kyrö Bar
Torstai 17.6.
Taideterassi
17-17.30 Merisää: Joska Josafat
Perjantai 18.6.
Taideterassi ja kesäkadut
10-18Salaiset sarjakuvat: Aiju Salminen
Taideterassi
17-17.30. Merisää: Joska Josafat
18-19 Kasarmitorin kesän nousevat nimet: Aurora
Lauantai 19.6.
Taideterassi
11-11.30 Merisää: Joska Josafat
12-13.30 Maailman musiikin keskus Kasarmitorin kesässä! Ramithawi
Kesäkadut ja terassialue
14-17 Cirko: Sirkuselämyksiä
Koko perheen sunnuntai 20.6
Kesäkadut ja terassialue
11-14 Cirko: Sirkuselämyksiä ja lähitaikuutta
11-14 Hupsansaan take away -yllätyspusseja lapsille
Tiistai 22.6.
Taideterassi
15–16.15 Asiantuntijapaneeli: Urheilu politiikan pelikenttänä
I paneeli: Urheilun valtapolitiikka
Jan Vapaavuori, pormestari, Suomen olympiakomitean puheenjohtaja
Sari Essayah, kansanedustaja, Kansainvälisen olympiakomitea KOK:n jäsen
Tuomas Forsberg, johtaja, Helsingin yliopiston tutkijakollegium
II paneeli: Urheilu, ihmisoikeudet ja etiikka
Kati Lehtonen, erikoistutkija, Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö Likes
Kaari Mattila, pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto
Riku Riski, jalkapalloilija
Kesäkadut
16.30–17.30 Katusoittoa: Joska Josafat & Valtteri
Keskiviikko 23.6.
Kesäkadut
11.30-12.30 Katusoittoa: Joska Josafat & Valtteri
Perjantai 25.6.
Taideterassi
12-13 Kevyesti päivällä: Emma Salokoski & Johanna Juhola
Lauantai 26.6.
Taideterassi
18-19.30 Blues-ilta: Lena & The Slide Brothers
Maanantai 28.6.
Kesäkadut
16.30-17.30 Katusoittoa: Joose Ojala & Helena Taskila
Taideterassi
19-22 Pride: DJ’t Yeboyah & Wekesa
Tiistai 29.6.
Taideterassi
19-22 Pride: DJ Awa
Keskiviikko 30.6.
Taideterassi
19-22 Pride: MILK dj’s (Mr.A & Janne X)